Viime aikoina olen miettinyt, mitä päämäärää kohden olen matkalla. Minulla on lyhyen ajan päämääriä, kuten tutkinnon suorittaminen loppuun, mutta sen kummempaa päämäärää ei ole. Miksi pitäisi sitten olla joku päämäärä? Miksei voi vain elää mahdollisimman hyvin? Edellinen kysymys on hyvä, ja ei mitään muuta pitäisi enää tarvita. Kuitenkin joku siinä häiritsee, ettei elä jotain tiettyä suurta päämäärää kohti.

Koska en ole keksinyt mitään päämäärää, ja vaikuttaa siltä, ettei elämässä ole mitään yleisiä tai yhteistä päämäärää, olen päättänyt monen muun tavoin vain yrittää vaurastua elämässä. En halua vaurastua sen itsensä vuoksi, vaan vaurauden avulla ehkä pystyn löytämään itselleni jonkun päämäärän. Yksi päämäärä on siis ainakin selvityminen, koska ilman sitä kaikki muut päämäärät tulevat mahdottomiksi. Sen kunnianhimoisempi muoto on vaurastuminen, koska jos selviää vain kituuttamalla, ei ehdi kuin tehdä työtä.

Biologian kannalta päämäärä on lisääntyminen. Tämä päämäärä on selvästi kaikille yhteinen. Kukapa ei kokisi näitä luonnollisia himoja aika-ajoin. Ehkä on typerää ylpeyttä luulla, että ihmisillä olisi jotain suurempaa päämäärää kuin muilla lajeilla. Me olemme kuitenkin rationaalisia eläimiä, meillä on edellytykset tehdä valintaa rationaalisesti. Ehkäpä tämä mahdollistaa muutkin päämäärät. Biologinen päämäärä ei yksin vielä tyydytä - - tai ainakaan nyt en usko sen tyydyttävän. Tietenkin voisin ottaa biologisen päämäärän ensisijaiseksi tavoitteekseni ja sen jälkeen katsoa tilannetta uudelleen. Toisaalta kiehtoo enemmän ajatus, että minulla olisi joku korkeampi päämäärä, ja biologinen päämäärä olisi sivuosassa - - toteutuisi ohessa tai ei. On tosin hyvin mahdollista, että joudun vain joskus kauhukseni toteamaan, ettei elämä ole sen kummoisempi asia. Syntymä, (tylsä) elämä, (säälittävä) kuolema - - ohi on.